
Värikäs kasvisvuoka

Ainekset
6
keskikokoista porkkanaa
3-4
punajuurta
2
sipulia
2
valkosipulinkynttä
2 tl
uunijuuresmaustetta
1 prk
raejuustoa
6-8
suolakurkkusiivuja
1-2 tl
suolaa
1.2 tl
oreganoa
2 dl
ruokakermaa
pinnalle tuoretta persiljaa ja basilikaa
Valmistus
Kuori ja paloittele kasvikset, laita ne voideltuun uunivuokaan.
Ripottele mausteita kasvisten pinnalle.
Laita kasvisten päälle suolakurkkusiivut ja raejuusto, kaada päälle ruokakerma.
Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Lämpöä voi paiston loppuvaiheessa hieman pienentää.
Tarjoile esimerkiksi karjalanpaistin ja perunoiden kera lisukkeena.